Ruukkiyhteisö oli omavarainen, ja 1900-luvun alkupuolella maakellareita oli kymmeniä ympäri kylää. Ne rakennettiin talkoovoimin, ja usein materiaalit ja tarvikkeet saatiin tehtaalta. Jokaisella työläisellä oli oma maapala ja perunamaa, jonka tuotto vietiin kellariin. Maakellareissa säilyivät hillot, säilykkeet ja muu kesän sato, mutta myös voi, juusto ja liha sekä tietysti juomat kuten olut ja mehut. Kellarin jyrkän katon alla oli reippaasti säilytystilaa, siellä saattoi pitää myös kanoja.

Sodan aikana pojat kyhäsivät perunakellareihin ja niiden viereen kuusenoksista laavuntapaisia majoja suojaksi. Kerran pommeja pudotettiinkin Matildan metsään. Joku tiesi, että siinä vihollinen vain tyhjensi yli jääneitä pommeja, ei niitä ollut tarkoitettu kylään.

Suuri osa kellareista on purettu, ja osan niistä ovat vallanneet kasvillisuus tai muurahaiset. Muutamia maakellareita on kylän kulttuuriyhdistys talkooporukoineen kunnostanut. Kellareita näkee parhaiten seuraamalla vanhaa kiviaitaa Hevoshaantieltä merelle päin. Uimarannan laidalla Herrasen koppi kertoo omaa historiaansa. Samanlaisia kalakoppeja oli rannalla lukuisia, sillä merenlahti antoi hyvin kalaa, erityisesti kuhaa ja lohia. Joskus joku savusti silakoita ja kierteli ovelta ovelle niitä myymässä, nam!