Turkulainen insinööri ja valtiopäivämies Knut Theodor Pipping suunnitteli ruukin ensimmäisen
rakennuksen vuonna 1852, ja hieno siitä tulikin. Takkirautaa saatiin pääosin Teijon masuunista,
mutta myös Taalintehtaalta ja Vantaalta. Sitä laskettiin putlausuunin pohjalle lämpökäsittelyyn ja
jalostettiin kankiraudaksi.

Ruukista satamaan rakennettiin rautatie, ja tehdasta laajennettiin pian valssilaitoksella. Se
rakennettiin ihan putlauslaitokseen kiinni.

Kun putlaus- ja valssilaitos lopetettiin 1900-luvun alussa, jatkui siellä 1800-luvun lopulla alkanut
konepajatoiminta. Valimossa valmistettiin muun muassa puimakoneita ja höyrykäyttöisiä
lokomobiilejä. Liikuteltavat lokomobiilit olivat puimakoneiden ja myllyjen voimanlähteinä yleisiä
ennen sotia. Ne olivat kestäviä koneita ja avuksi aikana, jolloin maaseudun sähköistäminen oli vielä
kesken.

Alvarin isä valmisti tehtaalla lokomobiilejä, ja hänen tehtävänään oli myös testata niitä tehtaan
pihamaalla. Se teki nuoreen mieheen vaikutuksen. Hän muistaa elävästi, kuinka tarkkaan ja huolella
koneita tutkailtiin ja ruuveja kiristeltiin.

Sodan tullen moni mies Perniön seudulta joutui rintamalle, niin Alvarkin, joka oli työskennellyt
ruukissa aivan poikasesta. Asemasodan aikana Syvärin liepeillä hän teki paljon puhdetöitä, kätevä
kun oli, ja voitti niillä kilpailujakin. Osa miehistä sai kuitenkin jäädä ruukin töihin, valmistihan
tehdas myös sotakalustoa. Valimon lattian alla – kun oikeasta kohdasta osaa kurkistaa – on
sirpalesuoja, jonne oli käsketty mennä suojaan hälytyksen tullen.

Työt Mathildedalissa jatkuivat sodan jälkeen. Se aika tehtaalla olikin vilkasta. Sotakorvausvuosina
ruukki toimitti muun muassa dieselmoottoreita laivateollisuudelle. Niitä sitten koekäytettiin konepajassa, ja savu vain tuprusi. 1960-luvulla valimo tuotti VR:lle rautatievaihteita, joiden
tuotanto myöhemmin siirtyi Teijolle. Niinä vuosina valimossa työskenteli pari-kolmesataa miestä.